ETUSIVU x KOIRAT x KASVATUS x MUUTA
Tervetuloa!
Greyscale's on vuonna 2009 syyskuussa perustettu kennel, joka kasvattaa pienimuotoisesti bordercollieita. Kennel Greyscale's sijaitsee Keski-Pohjanmaalla maalla metsien ja peltojen ympäröimänä. Asunto on kodikas, vaikkei olekaan nykyaikainen.
Koirien kanssa harrastetaan mahdollisimman paljon. Lajeina ovat yleensä PK, agility, toko, paimennus, näyttelyt, pelastus ja vesipelastus. Useinmiten kisaaminen ja kaikkien virtuaalitouhujen harrastaminen on aktiivista, mutta taukoja ja epäaktiivisempia pätkiäkin ollaan tavattu.
Ensin kennelin aloittaessa nimi oli Kevätmetsän ja sivu oli nettisivu.orgilla. Kyseisen palvelimen käyttö kuitenkin häiritsi minua ja tämän takia kennel muutti vajaa vuoden ikäisenä websille. Kennelin nimikin oli vaivannut jo jonkin aikaa, joten sekin sai luvan vaihtua. Nimi oli vaikea päättää, mutta sain kuitenkin keksittyä nimen Greyscale's. En ole vieläkään oikein tyytyväinen, mutta hiotaan kaikki ajan kanssa:)
Pentueiden vanhemmat valitsen tarkkaan ja olen mielestäni riittävän kriittinen vanhempien kisautuksen suhteen. Meriittien lisäksi katson myös terveyteen ja luonteeseen, jotka määräävät suurimman osan tulevan koiran elämästä.
Alkulöpinöiden aika on ohi ja voit nyt tutustua kenneliin!
Ella & koirat
Sähköposti x
Karvaturrit
Uutiset
Myöhemmin...